|
29.07.2009 - 12:51
Pitkästä aikaa laittelen tänne jotain uutta. Nyt on pari muuttoa takana ja kämppäkin alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja tulla esiin laatikoiden takaa. Ennen uudempia tapahtumia ja kuvia asiaa ja kuvatuksia reilistä 4.5. - 4.6.2009. Ensin herättiin aamulla joskus neljän aikaan. Aamupalan jälkeen rinkat selkään ja käppäily bussipysäkille ja sieltä hetken kuluttua lentokentälle.
Itsekin noustiin lentokoneeseen ja huikean matkan jälkeen oltiinkin pian Saksassa. Siellä laskeuduttiin keltaisten rypsipeltotilkkujen värittämän alueen keskellä olevaan Bremenin kaupunkiin.
Lentokenttä oli ihan kaupungin vieressä ja ratikkaan hyppäämällä pääsimme keskustaan. Koko päivän ratikkaliput saimme ostettua automaatista. Puistossa pidetyn evästauon jälkeen jatkoimme matkaa Bremenin päärautatieaseman eteen. Veimme rinkat lokeroon säilytykseen ja palasimme ulos. Ulkopuolelta löysimme oikean ratikka, johon hyppäämällä ja pienen kävelyn jäkeen pääsimme upeaan alppiruusupuistoon.
Sopivaan aikaan olimme puistossa käymässä, koska lähes kaikki pensaat olivat kukassa.
Puistossa oli myös upeita vesilammikoita.
Puisto oli ihan uskomattoman upea. Pensaita oli eri kokoisia, värisiä ja muitoisia. Eri puiston osiin oli lajiteltu eri maissa jalostettuja lajikkeita jne. Puiston kattona oli isoja puita, joissa oli paljon linnunpönttöjä ja laulelevia lintuja.
Puisto on Euroopan suurin alppiruusupuisto (46 hehtaaria) ja siellä on yli 500 lajia ja 2000 lajiketta alppiruusujen suvusta. Ei ihme, että saimme aikaa kulumaan monta tuntia! Emme edes yrittäneet kiertää koko aluetta.
Puistokäppäilyn jälkeen palasimme takaisin keskustaan ja etsimme ravintolan vatsan täyttämiseksi. Sen jälkeen etsiskelimme vähän kauemmin ruokakauppaa. Lopulta löysimme evästä matkaan mukaan. Sopivaan ratikkaan hyppäämällä pääsimme Bremenin vanhaan kaupunkiin, Schnoor:iin. Bremen on vanha hansakaupunki ja ollut olemassa kauan. Bremeniin on myös rakennettu Saksan ensimmäinen satama 1619 - 1623. Wikipedian mukaan alueen asutushistoria ulottuu jo kristillisen ajanlaskun alkuun.
Bremen on tunnettu myös Grimmin veljesten kansansadusta Bremenin soittoniekat.
Bremenistä hyppäsimme illalla Hannoveriin vievään junaan. Hannoverin asemalla vaihdoimme Pariisiin vievään yöjunaan. Tässä koottuna ensimmäinen reilipäivä. Kuvia ensimmäisestä päivästä mm. puistosta on ihan valtavasti (ja koko reissusta), joten tervetuloa tänne katsomaan lisää :) Jatkan reissun kirjoittelua myöhemmin. 29.04.2009 - 23:17
Aika on kulunu siihen pisteeseen, että pian on aika pakata kimpsut ja kampsut rinkkaan ja hypätä koneeseen :) Mukavasti on kevät muutenkin edenny, tänään ihailin tallilla jo sinivuokkoja. Aika jännä ajatus, että viikon päästä seilaa jo ties missä, todennäköisesti alkuun Pariisissa :) Tänään oli viimeset luonnot tänä keväänä Pitäis vaan sitä ennen pestä pyykit, siivota ja hoidella muita pikkujuttuja ja karsia ainakin kilon tai parin edestä tavaraa pois rinkasta. Ei ole oikein nyt mitään uusia kuvia, kun kameran akkua on säästelty reissua varten. On siihen onnesta toinenkin akku ja laturikin tulossa mukaan. Reissun jälkeen pitäis sitten riittää kuvia tännekin. Leskenlehdet pysyy onnesta samanlaisina vuodesta toiseen.
Söpöjä keltaisia kukkia on löytynyt jo jonkin aikaa joka puolelta.
Törmäsin seuraavaan linkkiin netissä ja suosittelen kaikille, vissiin vielä torstain on katottavissa.. Aivan ihana :) 15.04.2009 - 13:56
Luonto alkaa jo heräilemään. Tällä viikolla on alkanut kuulua peipposen laulua päivä päivältä enemmän. Eilen kävin käveleskelemässä ja näin leskenlehtiä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Yllättävän lähellä on Jyväskylässäkin ihan hiljaisia ja rauhallisia kyläteitä, jonne ei liikenteen tai kaupungin ääniä kuulu. Parinkymmenen minuutin kävelyn päässä :) Oli niin mukava kuljeskella metsässä ihan omassa rauhassa. Tänään oon myös kuljeskellut, tällä kertaa rinkka selässä kaupungissa. Ensin Jyväskylän päässä asemalla ja täällä Treella asemalta kämpille. Ei ole enää bussiin kuukausilippua, niin pitää kulkea omin jaloin. Mikäs sen mukavampaa, kun keväinen aurinko paistelee :) Tänään on vielä viimenen päivä pääsiäislomaa, huomenna on paluu luennoille. Reissukin alkaa kummasti lähentyä.. Toivottavasti saan jalat totutettua uusiin kenkiin ennen sitä, kun nyt on jo toisessa kantapäässä rakko yhden lyhyen kauppareissun takia. Täytyy varmaan hommata "läskit" kantapäihin, vaikka kalliita onkin.
Lisää lintujen ääniä ylen elävästä arkistosta. Vihdoin löytyi paikka, josta voi opetella tunnistamaan eri lintuja laulun perusteella. 12.04.2009 - 13:42
Täällä vietetään pääsiäistä lekotellen ja syöden..
Eilen käytiin kaupoilla, kun mun piti etsiä reissuun mukavat kengät ja vettä kestävä takki. Molemmat löytyi alennettuina sopivasti. Enää kolme viikkoa reissuun ja kamppeet alkaa olla muutenkin olla kasassa. Seuraava kuva liittyy reissuun valmistautumiseen. Kuka arvaa miten?
Torstain ja perjantain välisenä yönä tuli reippaasti lunta. Oli aika yllättävää, kun neljän aikaan yöllä herätessä oli maa ihan mustana mutta aamulla verhoja raottaessa olikin kymmensenttinen valkoinen kerros maassa.
Rentoa pääsiäistä ja kevään odottelua kaikille! Nyt alkaa aurinkokin pikkuhiljaa paistelemaan pilvien välistä.
31.03.2009 - 20:19
..pestyjen lasien lävitse. Tuntuu, että päivä pidentyi entisestään, kun saa niin paljon lisää valoa. Enkä edes pudonnut tyhjästä reiästä alas ;) Ihan ilman onnettomuuksia en silti selvinnyt, koska kameli putosi pesuveteen. Ei se siitä onneks pahastunut ja alkaa jo olla kuiva. Muutenkin huomaa valon piristävän, kun ei tarvi niin paljon unta. Tai ainakin herää aikaisin ilman herätystä. Viikonloppuna maalta tuodut oksat alkaa jo puskea lehtiä ulos. Niiden etenemistä on mukava seurata. Omat viljelmätkin alkaa jo työntää varsiaan esiin.. Niin se kevät etenee, kun tänään pestiin jo kaduilta hiekkoja pois. Kaipa ne bussitkin siitä taas raikastuu ;) Ei nyt ole oikein ajankohtaisia kuvia, mutta laitetaan joku vanha. Kuka arvaa mistä kuva on? 26.03.2009 - 19:01
Aurinko paistelee jo iloisesti ja lumi sulaa vauhdilla. Yhden ikävän asian olen huomannut sen seurauksena: busseissa haisee koirankakka. Tai sitten mun nenässä on jotain vikaa.. Laitoin tänään yrttejä kasvamaan. Toivottavasti saan kämppiksestä niille kastelijan toukokuuks tai sitten täytyy viedä ne hoitoon. Ajattelin aikasemmin, ettei tänä keväänä kannata laittaa omia kasvatuksia, kun on reissu toukokuussa. Tänään sitten kaivelin pakastinta ja löysin sieltä viime kesäisiä yrttejä. Ne maistui niin hyvälle, että piti kuitenkin laittaa. Oon nyt kokeillu myös idättää mung-papua ja vehnää ja lisäks kasvattanu herneen versoja. Varsinkin herne on hyvää :) Neulomus etenee kivasti, ensimmäinen kerä on jo melkein lopussa. Malli on fifi ja lanka beigeä alpakkaa. Laitan vaikka kuvia joskus, kun olen kameran kanssa tekemisissä. Lisäks teen hauskoja keväthanskoja, sormikkaita ilman sormenpäitä :) Pitäis vaan saada ne valmiiks, niin pääsis jo käyttöön. Iloisia kevätpäiviä :)
24.03.2009 - 08:21
Käytiin viikonloppuna ihanassa lankakauppa Poppelissa Jyväskylässä. Ostin sieltä pari kerää alpakka-lankaa ja aloin eilen illalla tehdä siitä kolmiohuivia itelleni. Alku oli aika hankalaa, mutta noin neljän purkamisen jälkeen pääsin vauhtiin. On ainakin busseissa tekemistä :) Paitsi jonkin ajan päästä hyppään pyörän selkään ja kuljen sillä, kun bussikortti vanhenee. Hauskoja kevätpäiviä! 17.03.2009 - 21:54
Mielenkiintoinen tapa tehdä leipää. Täytyy joskus kokeilla. Eilen keittelin ruispuolukkapuuron luomuruisjauhoista, tuli oikein hyvää :) Nyt on jo kattila melkein tyhjä.. Tykkäisin enemmänkin enemmänkin tehdä kaikkea, mutta tiskaaminen ei oikein huvita. Ruuan tekemisestäkin tulee ihan riittävästi tiskiä. Kävin koululla taas vähän jumppailemassa, punttijumpassa. Sitä ennen aamulla väsäsin taas muutaman kesätyöhakemuksen. Toivottavasti edes jonnekin pääsisi.. Punnailin myös keittiövaa'alla vaatteita ym. mitä tarttee ottaa reissuun toukokuussa. Näyttää vähän huolestuttavalta, kun nyt ollaan jo yli yhdeksässä kilossa. Kuukausi on kuitenkin pitkä aika kantaa kymmenen kilon rinkkaa. Painavimmillaan oon tainnut kantaa noin kolmentoista kilon rinkkaa, tai no en muista, punnitsinko joulunaikaan supertäyttä kantamusta. Kyllä muutamia kilsoja jaksaa kantaa yli kymmenenkiloistakin, vaikka se onkin melkein 20% omasta painosta..
Barbapapa kaverinsa kanssa. |
Kirjoittaja
Jupinaa kaupunkiin muuttaneelta maalaistyttöseltä. Opiskelua ja elämää kahden kaupungin väliä seilaten.
Eläimelliset
Muita sekalaisia linkkejä
Liikkuminen/matkustus: Muita mielenkiintoisia ja hyödyllisiä: Kasvissyönti: |